Hartela toteuttaa kaksi täydennysrakentamishanketta Oulunkylän Patolaan

29.06.2022

Hartelan kehittämä täydennysrakentamishanke mahdollistaa uusien asuntojen rakentamisen voimakkaasti kehittyvään Oulunkylään. Rakennustyöt aloitetaan heinäkuussa 2022 ja hankkeet valmistuvat vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

Asunto Oy Helsingin Kivipadon tilaaja on ICECAPITAL Housing Fund V ja Asunto Oy Kivivallin tilaa Siriuksen Capital Partnersin sidosryhmään kuuluva yhtiö. Hankkeet sijoittuvat Tuusulanväylän ja tulevan Raide-Jokerin pysäkkien läheisyyteen. Raide-Jokeri tuo alueelle uusia yhteyksiä ja lisää palveluita.

 

”Viisikerroksisissa taloissa on yhteensä 66 kotia, joiden suunnittelussa on keskitytty toimiviin ja hyväksi havaittuihin ratkaisuihin. Asuntoja on suunniteltu aina yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin”, kertoo Hartelan hankekehitysjohtaja Johanna Palosaari.  

 

Kivipadon tilaaja ICECAPITAL arvostaa pitkään jatkunutta yhteistyötä Hartelan kanssa.

 

”Nykyaikaisten ja hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitsevien asuntojen kysyntä jatkuu vahvana. On hienoa päästä jatkamaan pitkäjänteistä yhteistyötä Hartelan kanssa”, sanoo sijoitusjohtaja Mikko Suominen ICECAPITAL REAM Oy:stä.

 

“Olemme erittäin innoissamme tästä transaktiosta Hartelan kanssa. Haluaisimme kiittää kaikkia osapuolia hyvin sujuvasta prosessista”, sanoo Patrick Gylling Sirius Capital Partnersilta, joka edustaa Kivivallin ostajaa.

 

”Olen iloinen päästessämme jatkamaan hyvää yhteistyötä ICECAPITALin kanssa ja mahdollisuudesta aloittaa yhteistyö Siriuksen kanssa. Hankkeet tukevat hyvin Hartelan strategiaa rakentaa hyvää asumista parhaille sijainneille”, kertoo Hartela Etelä-Suomen toimitusjohtaja Matti Aho.

 

Oulunkylä kehittyy voimakkaasti tulevina vuosina. Vuonna 2024  liikennöinnin aloittavan Raide-Jokerin myötä Oulunkylästä tulee  raideliikenteen risteyskohta, mikä tuo alueelle paitsi sujuvammat yhteydet myös nykyistä enemmän palveluita sekä modernia uutta ilmettä. Vaikka Oulunkylä kantakaupunkimaistuu, Patola säilyy mukavan väljänä ja viihtyisänä asuinalueena. Kohteiden vieressä sijaitsee arvokkaaksi luontokohteeksi luokiteltu Patolan metsä vehreine ulkoilureitteineen.

 

Lisätiedot

 

Hartela Etelä-Suomi Oy:

 

toimitusjohtaja Matti Aho, p. 050 380 9983, matti.k.aho@hartela.fi

hankekehitysjohtaja Johanna Palosaari, p. 040 519 5860, johanna.palosaari@hartela.fi

 

ICECAPITAL REAM Oy:

 

sijoitusjohtaja Mikko Suominen, p. 040 504 0915, mikko.suominen@icecapital.fi

 

Sirius Capital Partners:

 

toimitusjohtaja Patrick Gylling, p. 040 542 6397, patrick.gylling@sirius.fi

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.