Hertsin palvelut rikastuttavat Herttoniemen uudistuvaa keskustaa

01.10.2019

”Olemme iloisia voidessamme helpottaa herttoniemeläisten ja lähialueiden asukkaiden arkea kokoamalla monipuoliset palvelut saman katon alle erinomaisten kulkuyhteyksien ääreen. Hertsi on kiinnostanut hyvin myös vuokralaisia, ja liiketilaa on jäljellä enää pienten palveluntarjoajien tarpeisiin”, kertoo projektijohtaja Juha-Matti Varjonen. 

 

Hertsin yhtenä päävuokralaisena on Helsingin kaupunki, joka tuo keskukseen sekä kirjaston että nuorisotilan. Kaupunki odottaa Hertsistä hyvien kulkuyhteyksien ansiosta nuorten ja kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa.

 

”Odotamme, että kirjasto ja nuorisotila tulevat lähelle kaupunkilaisten arkea. Toivomme, että hengen ja ruumiin ravinto lomittuu luontevasti, iloa ja voimia tuottaen. Se, että kirjastoon ja nuorisopalveluiden piiriin saavutaan saman oven kautta, on erityisen inspiroivaa. Lupaamme, että Hertsissä Helsingin kaupunki tulee näyttämään ystävälliset kasvonsa”, kertoo Helsingin kaupunginkirjaston aluekirjastopalvelujen johtaja Saara Ihamäki.

 

”YIT ja Hartela ovat yhteistyössä mallikkaasti rakentaneet hanketta voimakkaasti kehittyvän Herttoniemen uuteen keskustaan. Hertsi on liikkeineen ja palveluineen helposti saavutettavissa, ja kaupunkilaisille Hertsistä muodostuu vaivaton asioinnin keskus”, toteaa yksikönjohtaja Kalle Isometsä YIT:ltä.

 

Lähipalvelukeskus Hertsi rakentuu uuden Prisman ja jo olemassa olevan Megahertsin palveluiden ympärille. Lähipalvelukeskuksen ideana on tarjota palveluita, joita alueen asukkaat käyttävät päivittäin. Hertsin valmistuessa vuonna 2020 sen vaikutuspiirissä asuu noin 50 000 helsinkiläistä. Rakenteilla oleva Hertsi yhdistyy valmistuessaan Megahertsiin. Yhdistetyn lähipalvelukeskuksen liiketilojen vuokrattava pinta-ala tulee olemaan kokonaisuudessaan noin 23 000 m2. Hartelan ja YIT:n yhteistyöhankkeen rakentaminen käynnistyi vuonna 2018.

 

Hertsi on merkittävä hybridihanke, johon sijoittuu vähittäiskaupan ja palvelujen lisäksi myös 60 asunnon hoivakoti. Samaan kortteliin Hartela ja YIT toteuttavat lisäksi kolme omaa asuinkohdetta vuokra-asumiseen.

Lue lisää uutisia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.