Tuotanto- ja logistiikkatilat

Tuotanto- ja logistiikkatiloja, joissa on huomioitu jokainen sekunti

Rakennamme tuotanto- ja logistiikkatiloja, joissa oikea asia tapahtuu oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Luomme asiakkaalle kilpailuetua kuuntelemalla tarpeita sekä panostamalla tehokkuuteen, käyttäjälähtöisyyteen ja turvallisuuteen. Ei ole sattumaa, että Hartelan rakentamissa tuotanto- ja logistiikkatiloissa työt tuppaavat sujumaan.

 

Tilat uniikkeihin tarpeisiin

Varasto, halli vai tila uudelle tuotantolinjalle? Suunnittelemme ja toteutamme kokonaisuuksia, joissa kaikki on juuri siinä, missä kuuluukin ja toimii kuten pitääkin. Panostamme euro- ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja kannustamme kestävyyteen ja elinkaariajatteluun.

 

Yrityksen kasvutavoitteet ja tilojen skaalautuvuus ohjaavat hartelalaisten työtä aina suunnittelupöydältä toteutukseen asti. Olemme kiinnostuneita asiakkaan ainutlaatuisista tarpeista sekä arvomaailmasta. Ne toimivat tukevina kivijalkoina yhteiselle projektille. Panostamme myös sijaintiin ja keskitymme etenkin toimintojen etäisyyksien vaikutuksiin.

Autamme saamaan sijainnin ja tuemme neuvotteluissa

Toimiva sijainti on ratkaiseva tekijä tuotanto- ja etenkin logistiikkatiloissa. Oikea sijainti tehostaa yrityksen toimintaa alalla, jossa jokainen sekunti ja minuutti ovat ratkaisevia. Sopivien sijaintien löytäminen ei ole kuitenkaan enää itsestäänselvyys.

 

Neuvottelut kaupunkien kanssa ovat keskeisessä asemassa, kun etsitään optimaalista sijaintia. Tuemme asiakastamme tuottamalla asiantuntijatietoa ja saattamalla keskusteluja onnistuneesti maaliin. 

 

Ympäristöteemat ovat nousseet vahvasti esiin. Myös näissä kysymyksissä pyrimme tukemaan asiakasta kaikin mahdollisin tavoin – paperilta aina toteutukseen asti.

Ota yhteyttä
Pääkaupunkiseutu, Ilmari Hämäläinen

Pääkaupunkiseutu, Ilmari Hämäläinen

Lahti, Tuomas Ruponen

Lahti, Tuomas Ruponen

Turku, Tuomas Jääskeläinen

Turku, Tuomas Jääskeläinen

Pirkanmaa, Hanna Marttila

Pirkanmaa, Hanna Marttila

Satakunta, Lauri Piitari

Satakunta, Lauri Piitari

Pohjois-Suomi, Markku Taskinen

Pohjois-Suomi, Markku Taskinen

Tutustu referensseihin
Toimitilarakentaminen
K-Supermarket Hyppyri

Lahti, Vahva-Jussin alue

K-Supermarket Hyppyri

Rakensimme Lahden Vahva-Jussin uudelle asuinalueelle K-Supermarket Hyppyrin, joka palvelee 1500 asukkaalle rakentuvaa asuinaluetta ja ohi ajavia työmatkalaisia.

Tutustu
Toimitilarakentaminen
Veripalvelu

Vantaa, Vehkala

Veripalvelu

Rakensimme Vantaan Vehkalan elinkeinoalueelle SPR:n Veripalvelun uudet tilat, joiden laatukriteereissä on huomioitu veren kuljettamisesta ja käsittelemisestä johtuvat erityisvaatimukset. 

Tutustu
Toimitilarakentaminen
K-Market Hiukkavaara

Oulu, Hiukkavaara

K-Market Hiukkavaara

Toteutimme Oulun Hiukkavaaraan K-Marketin jossa huomioimme asuinalueen laajenemistarpeet ja koulun läheisyyden sekä sen mukanaan tuomat turvallisuusnäkökohdat. 

Tutustu

Miten rakennusprojekti ohjataan suunnittelussa oikealle uralle?

Rakennushankkeen suunnitteluvaihe on ratkaiseva: siinä sidotaan 80-90 prosenttia projektin kustannuksista.

 

Miten osapuolet löytävät yhteisen vision? Mikä merkitys on lähtötietojen tarkkuudella ja taloteknisellä osaamisella? Entä mitä lisäarvoa suunnittelunohjaajan pitää pystyä tarjoamaan?

 

Katso, lue tai kuuntele rakennuttajapäällikkö Seppo Saariston ja konsultti Anders Eklundin keskustelu aiheesta.

Katso, lue tai kuuntele

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.