Hartela vuosikymmeninä

Kun Emil Hartela vuonna 1942 suunnitteli yrityksen perustamista, hän tuskin arvasi, mitä tuleman pitää. Hartelan matka on jatkunut jo kahdeksan vuosikymmentä, ja sitä ovat värittäneet yllätykset, haasteet sekä onnistumiset. Nyt tämä Emilin nimeä kantava perheyritys on yksi Suomen suurimmista rakennusyhtiöistä. Tutustu matkamme käänteisiin näillä sivuilla!


1949

Ensimmäiset henkilöautot Urakoitsijat Oy:lle 1949

Liiketoiminnan virkistymistä heijastelivat firman henkilöautot. Sodan jälkeisinä aikoina autot olivat tiukimmin säännösteltyjä tuotteita, ja niiden ostolupia myönnettiin kitsaasti mm. lääkäreille ja vastaaville.

Lue lisää

1948

Rakentamista 40-luvulla

Urakoitsijoiden ensimmäisestä kalusteluettelosta selviää, että yrityksellä oli käytössään mm. seitsemän betonisekoittajaa, kaksi nostoastiaa, viisi vintturia ja peräti 12 sähkömoottoria. 

Lue lisää

1946

Urakoitsijat Oy:n puhelinlinjat

Kun Turun puhelinverkko alkoi tukkeutua kaupungin kasvaessa, saatiin kaupunkiin uusi automaattinen keskus, jonka vanhojen linjojen numerointi päätettiin hoitaa lisäämällä kaikkiin olemassa oleviin numeroihin alku 11 000. 

Lue lisää

1944

Ammattilaisen tunnistaa aina

Vastaava mestari oli työmaankuningas ja muut mestarit hänen vasallejaan. Ammattimiehistä muurarit tunsivat ja osoittivat itsensä tärkeimmiksi. Raskaita töitä tekevät muurarien apulaiset olivat useimmiten naisia. 

Lue lisää

1944

Onnilinna

Urakoitsijoiden ensimmäinen asuinrakennus ”Onnilinna” eli Tiilentekijänkatu 4, Turussa.
Kolmikerroksisen rapatun tiilitalon on suunnitellut arkkitehti Lauri Sipilä ja sen rakennutti Onni Sarlin, jonka kuva löytyy pääoven syvennyksestä. Onnilinna valmistui viimeisen sotavuoden 1944 aikana.

Lue lisää

1942

Urakoitsijat Oy:n ensimmäinen urakkakohde 1942

Urakoitsijat Oy:n ensimmäinen urakka oli uusi tehdasrakennus Yhtyneet Harja- ja Sivellintehtaalle, jonka edellinen rakennus oli tuhoutunut talvisodan pommituksessa. Urakan arvo oli 3.725.000 markkaa ja se oli aikansa mittapuulla suurehko tehdasrakennus.

Lue lisää

1942

Urakoitsijat Oy:n perustaminen

Urakoitsijat Oy:n yhtiöjärjestys vahvistettiin kauppa- ja teollisuusministeriössä 22.5.1942 ja ensimmäinen yhtiökokous pidettiin 1.6.1942 varatuomari Verner Wännisen asunnossa. 

Lue lisää

1940

Työmaan Sirkka

Eräällä työmaalla betonilautoja puhdistava ja nauloja irtirepivä Sirkka oli harvinaisen hyvin rakennettu nainen. Sirkan kulkiessa ohi työt pysähtyivät hetkeksi vihellyksiä varten, ja nuoremmat timpurit antoivat hyviä ehdotuksia varsinkin lauantain puoliltapäivin, kun apulainen oli jo ehtinyt hakea ”lauantaipullon” Alkosta.

Lue lisää

1940

Klubiaskeja ja työsuunnitelmia

40-luvulla vastaava mestari saattoi piirtää työsuunnitelman ja työdetaljit, ”klubiaskin kanteen”. Työvaiheita suoritettiin mestarin kokemuksen mukaisessa järjestyksessä. Työväkeä otettiin ja erotettiin tarpeen mukaan. Aamulla pidettiin nimenhuuto ja jaettiin päivän työt.

Lue lisää

1940

Kivimiehet

Kivimiehet olivat oma ammattiryhmänsä, He osasivat ”lukea” kiveä. Heidän mielestään kivet rikottiin taidoilla eikä niinkään voimalla. 

Lue lisää

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.