Cinian uudet tilat viestivät brändiä ja houkuttelevat huippuosaajia

Nykyaikaiset monitoimitilat ja loistava sijainti ovat valtti, jolla älykkäitä verkko-, pilvi- ja ohjelmistopalveluita tarjoava Cinia luo toimivan työympäristön ja saa houkuteltua lisää huippuosaajia. Siksi yritys valitsi Hartelan toteuttaman Ilmalan Asema -toimistotalon uudeksi pääkaupunkiseudun toimitilakseen. Uusiin tiloihin Cinia muutti keväällä 2018.

 

Kun Cinia lähti etsimään uutta pääkonttoria, tavoitteena oli löytää viihtyisä, työntekijöiden hyvinvointia ja erilaisia työtapoja edistävä monitilaympäristö. Mikä tahansa suuri toimisto ei kelvannut, vaan yritys halusi omiin tarpeisiin suunnitellun ratkaisun.

Cinian henkilöstöjohtaja Henri Kronlund kertoo, että Helsingissä sijaitseva Ilmalan Asema -toimistotalo osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Sinne muuttivat lähes kaikki pääkaupunkiseudulla toimivat cinialaiset vuoden 2018 huhtikuussa.

Miksi Ilmalan Asema?

Päädyimme Ilmalaan, koska halusimme uuden toimistomme sijaitsevan kehittyvällä alueella. Ilmala täyttää kriteerin mainiosti.

Meille on tärkeää myös se, että pääsimme itse vaikuttamaan kaikkiin tilaratkaisuihin, kuten huoneiden määrään ja sisustukseen. Vasta rakenteilla oleva toimistotalo tarjosi tähän mahdollisuuden, kertoo Henri Kronlund Cinialta

Lähtökohta – miksi uudet tilat

Haluamme luoda hyvät puitteet ja toimivan työympäristön henkilöstöllemme onnistua omassa työssään. Toimivat tilat ovat valttia, kun etsimme uusia työntekijöitä. Rekrytoimme paljon muun muassa ohjelmistokehittäjiä. Erinomainen monitilaympäristö ja hyvä sijainti lisäävät työpaikkamme houkuttelevuutta ja voivat olla yksi syistä, miksi huippuosaaja haluaa tulla meille töihin.

 

Halusimme myös yhdistää Espoon Keilasataman ja Helsingin Käpylän toimistojemme henkilökunnan saman katon alle. Meillä Ciniassa työskentelee yli parisataa asiantuntijaa useassa toimistossa eri puolilla Suomea. Arki on ollut toisinaan haastavaa, kun työntekijöiden pitäisi olla monessa paikassa yhtä aikaa.

 

Kysyimme projektin aluksi työntekijöiltämme, minkälaiset tilat tukisivat parhaiten heidän työskentelyään. Vastaus oli toimisto, joka mahdollistaa aiempaa monipuolisemmat työskentelytavat, yhteiset palaverit ja luontevat arkipäivän kohtaamiset. Tiimihenkeä parantaa, kun työntekijät voivat jutella spontaanisti vaikkapa käytävällä tai mennä yhdessä kahville. 

 

Päätös- miksi Ilmalan Asema -toimistotalo

Ilmalan Aseman sijainti on loistava. Aivan talon kyljessä sijaitsevalta Ilmalan juna-asemalta pääsemme lähes kuivin jaloin toimistoon, ja junat kulkevat viiden minuutin välein. Ilmalasta keskustaan menee seitsemän minuuttia ja lentokentälle alle puoli tuntia. Lähellä on myös Hämeenlinnanväylä, jota pitkin voimme kätevästi ajaa esimerkiksi Riihimäen tai Tampereen toimistoillemme.

Cinia-konserni

Vuonna 2015 perustettu suomalainen Cinia Oy tarjoaa älykkäitä verkko-, pilvi- ja ohjelmistopalveluita. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti yhteiskunnan toiminnalle elintärkeiden palveluiden tuottajia, kuten sähkö- ja energia-ala, teollisuus sekä terveydenhuolto. Cinia on vahvasti mukana, kun suomalaiset ja kansainväliset organisaatiot digitalisoivat liiketoimintojaan. Ciniassa työskentelee 230 asiantuntijaa seitsemässä eri toimistossa Suomessa. Valtio omistaa Ciniasta noin 78 prosenttia.

Tilasuunnittelu - mitä löytyi toiveiden tynnyristä

Halusimme ehdottomasti koko porukkamme samaan kerrokseen. Suunnittelimme Hartelan kanssa monitilaympäristön, jossa kukin työntekijä voi aina tilanteen ja tehtävän mukaan valita, missä hän työskentelee.

 

Ilmalan tiloissa tulee työskentelemään noin 70 cinialaista, mutta varsinaisia työpisteitä on viitisenkymmentä. Henkilöstömme liikkuu paljon ja tekee työtä mobiilisti, eli kaikki eivät ole koskaan samanaikaisesti paikalla.

 

Meille oli tärkeää, että tiloista tulee brändimme oloiset. Olemme ict- ja ohjelmistokehityksen alalla toimiva kasvuyritys, joten dynaamiset monitoimitilat sopivat meille mainiosti.

 

Lopputulos - Cijian näköiset tilat

Kaikilla uusilla tilaratkaisuilla on työllemme oma merkityksensä. Meille tulee avotyöpisteitä, neuvottelu- ja vetäytymistiloja sekä työskentelykahvila, jossa voi pitää epämuodollisia palavereita.
Kirjasto puolestaan on pyhitetty hiljaiseen työskentelyyn, eikä siellä esimerkiksi saa puhua kännykkään.

 

Työtä on mahdollisuus tehdä myös taukotilassa sekä moninaisissa neuvottelupisteissä. Tämä tarjoaa vaihtelua työpäivään ja antaa tilaisuuden työntekijöiden välisiin luonteviin kohtaamisiin.

Muutamissa neuvotteluhuoneissa voi pitää sisäisiä palavereja, ja puolijulkisiin neuvottelutiloihin pystyy kutsumaan vieraita. Täysin julkiset neuvottelutilat löytyvät kiinteistön yhteiskäyttötiloista, kuten lounasravintolan yhteydestä.

 

Valitsimme kaikki tilojen materiaalit aina mattoja ja seinien pintoja myöten yhdessä Hartelan kanssa. Päädyimme esimerkiksi lattiamateriaaleissa tekstiilimattoon, joka estää pölyä leviämästä ja parantaa myös akustiikkaa.

 

Halusimme tiloihimme brändiä viestivän, raikkaan sisustuksen ja värimaailman.  Hauskana yksityiskohtana tiloihin on suunniteltu mm. ikkunateippaukset, joissa Cinia on kirjoitettu morseaakkosin.

Cinian moderni aula Hartelan rakentamassa toimitilassa Ilmalan Asemalla

Aikajanatiivistelmä - vuodessa valmiiksi

Cinian tilojen suunnittelu Ilmalan Asemaan eteni ripeästi. Yhtiö muuttaa upouusiin tiloihinsa huhtikuussa 2018 eli vain reilu vuosi ensimmäisen Hartela-tapaamisen jälkeen.

 

HELMIKUU 2017

Hartela ottaa yhteyttä Ciniaan ja kysyy, onko yrityksellä tarvetta uusille toimitiloille.

 

MAALISKUU 2017

Hartelan ja Cinian edustajat tapaavat ensimmäisen kerran. Alkukartoituksessa he miettivät, mikä olisi maantieteellisesti hyvä sijainti Cinian uusille tiloille sekä operatiivisen toiminnan että henkilöstön työmatkojen kannalta. Hartela ehdottaa tiloja Helsingin Ilmalaan rakenteilla olevasta seitsenkerroksisesta toimistotalosta, Ilmalan Asemasta. Cinia lämpenee ehdotukselle.

 

HUHTIKUU 2017

Hartela kartoittaa lisää Cinian tarpeita: kuinka monta ihmistä missäkin yksikössä on ja keiden tulisi työskennellä yhdessä. Hartela ja Cinia laativat tilaohjelman, joka määrittää operatiivista toimintaa tukevat tilakokonaisuudet.

 

Tilaohjelman perusteella sisustussuunnittelija piirtää test fit -pohjapiirroksen. Hartela ja Cinia hahmottelevat, kuinka monta neliötä Cinia tarvitsee. Cinia päättää vuokrata 800 neliötä neljännestä kerroksesta.

 

Huhtikuun jälkeen Hartela ja Cinia tapaavat useita kertoja ja ideoivat ja suunnittelevat tiloja tiiviisti.

 

LOKAKUU 2017

Hartela ja Cinia allekirjoittavat vuokrasopimuksen. Samalla lyödään lukkoon tilojen pohjapiirustus.

 

Cinia suunnittelee sisustussuunnittelijan kanssa toimiston sisustuksen niin, että siitä tulee yrityksen brändin mukainen.

 

MARRASKUU 2017

Rakennustyöt käynnistyvät Cinian tiloissa. Cinia alkaa järjestellä muuttoa sisäisesti. Tehokas sisäinen viestintä on avainasemassa.

 

HUHTIKUU 2018

Cinia muuttaa uusiin tiloihinsa kahdesta eri osoitteesta.

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.