Länsi ja Lahti panostavat ARA-hankkeisiin

Hankkeet TA-Yhtiöille toimivat suunnannäyttäjänä asiakkuuden ymmärtämisessä Hartelassa

 

Turussa ja Lahdessa on toteutettu TA:lle paljon hankkeita. Näissä hankkeissa on kaikilta osin mietitty arvoketju, jossa tilaajan ja suunnittelunohjauksen ammattitaito, runkoratkaisujen vakiointi, totutut toimintatavat, tutut suunnittelijat sekä osaavat rakentajat muodostavat yhdessä onnistuneen lopputuloksen.

 

”Kun tilaaja/asiakas on tuttu, tiedetään jo valmiiksi mitä ollaan tekemässä. On tärkeää, että luottamus on molemminpuolista koko projektissa ina suunnittelun, kuin myös rakentamisen aikana työmaalla. Asenne on aina sama. Vaikka suunnitellaan ja rakennetaan asuntoja tilaajalle, todellisesti rakennamme aina koteja ihmisille.

 

Hyväksi havaittua prosessia on kehitetty vuosien saatossa, ja olemme löytäneet parhaat ratkaisut, joilla vältetään virheet suunnitelmissa, pidetään rakentaminen yksinkertaisena ja tilaajan toiveet täyttävinä. Vakioidut runkoratkaisut sekä tuotantotapojen toistaminen tekevät myös työmaalla työskentelystä turvallisempaa ja tehokkaampaa. Hartelan osaaminen on näkynyt mm. 0-virheluovutuksina luovutetuissa kohteissa.

 

Tilaajan saamat hyödyt näkyvät tehokkaina neliöinä, kun asuntojen keskipinta-ala ja huoneistoala on optimoitu juuri heidän tarvettaan vastaavaksi. Hyvin sujuva prosessi mahdollistaa tilaajan ja Hartelan kannalta useiden hankkeiden toteuttamisentä aikaa tehokkaasti”, kertoo suunnittelupäällikkö Veli-Matti Kankare Hartelasta.

”Hartela on aina halunnut ymmärtää asiakkaan tarpeet ja on ollut valmis muuttamaan ja kehittämään myös omia tapojaan. Avoin keskusteluyhteys ja ymmärrys on ollut erittäin tärkeää. Kun tunnetaan toistemme tarpeet, syntyy yhteinen ymmärrys lopputuloksesta. TA:lle on tärkeää, että saamme kestäviä, ajattomia ja huolettomia ratkaisuja asuntoihimme. Pitkäaikainen kumppanuus Hartelan kanssa on antanut meille tuotteita, joita on yhdessä kehitetty tarpeisiimme sopiviksi. Arvostamme rohkeutta, että he ovat esittäneet avoimesti uusiakin kehitysajatuksia ja että lopputuote on siten kaikille parempi. Sovitut asiat on aina toteutettu ammattitaidolla ja lopputulos on ollut juuri se mitä olemme halunneetkin”, toteaa Sami Lehto, TA-Yhtiöiden aluejohtaja.

 

Turun seudun hankkeet TA:lle vuonna 2019

  • Piispalantie 3 Lieto, 24 asuntoa (valmistunut 08/2019)
  • Porekatu 8 Raisio, 28 asuntoa (valmistunut 10/2019)
  • rakenteilla Torpparinkaari 2 ja 4 Naantali, 28 asuntoa (valmis 2020)
  • rakenteilla Hartmanintie 1 ja 3 Kaarina, 34 asuntoa (valmis 2020)
  • rakenteilla Nuolemontie 22 Lieto, 35 asuntoa (valmis 2020)
  • rakenteilla Herrasniitynkatu 2 ja 4 Kaarina, 30 asuntoa (valmis 2021)

 

Lahden hankkeet TA:lle 2019:

  • Wolter Ramsayn katu 9, valmistui 45 asuntoa
  • rakenteilla 2019 Wolter Ramsayn katu 11, 45 asuntoa (valmis 2020)

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.