Holiday-Inn Sphinx

01.01.1980

Urakoitsijat Oy (70 %) ja Makrotalot Oy (30 %) rakensivat yhdessä Kairoon Holiday Inn Sphinx-hotellin, jonka parvekkeilta avautui näkymä Gizan pyramideille. Urakan arvo oli noin 60 miljoonaa markkaa. Projekti toteutettiin sekä elementeissä että paikalla rakennettuna. Hotellin arkkitehtina oli Martti Kukkonen ja hänen piirustustensa mukaan Kairoon rakennetun hotellin arvosta oli kaksi kolmasosaa suomalaista työtä ja Suomesta vietyjä rakennustarvikkeita.

 

Työt aloitettiin tammikuussa 1979 ja se ensimmäiset vieraat saapuivat joulun alla 1980. Parhaimmillaan työmaalla oli 31 suomalaista ja 240 egyptiläistä työntekijää.

Hotelli kärsi pahoin 1986 mellakoissa syntyneestä pallossa, kun islamilaishenkiset mielenosoittajat räjäyttivät palopommin hotellin aulassa.

 

 

 

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.