”Ihmiset tämän yrityksen tekevät”

Hartela panostaa henkilöstön kouluttamiseen ja jatkuvaan oppimiseen. Hyvät kehittymismahdollisuudet tukevat työntekijöiden hyvinvointia.

 

Vilkas puheensorina täyttää tilan, kun hartelalaiset kommentoivat toistensa ajatuksia onnistuneen hankkeen edellytyksistä. Työpäällikkö Toni Päkkilä kirjoittaa lapulle ”henkilöstön motivaatio ja jaksaminen”. Hän nostaa lapun kiinni tauluun, ja ryhmän kaikki kollegat laittavat siihen merkinnän. Tämä on avainasia.

 

Ollaan Porvoon Haikossa, Hartelan työpäälliköille ja tuotantojohdolle suunnatussa TP HACA-valmennuksessa. Agendalla on muun muassa työpäällikön rooli valmentajana ja ihmisten johtajana. Tuotantojohdolle tarkoitettu valmennus on jatkoa jo pitkään järjestetylle Hartela Construction Academy -koulutusohjelmalle (HACA), joka on suunnattu työmaiden toimihenkilöille.

 

Koulutus yhdistää

 

”Kun tulin taloon 27 vuotta sitten, alalla oltiin tyytyväisiä, että ylipäänsä oli töitä”, hankintapäällikkö Marko Cavén muistelee.

 

”Nyt eletään ihan eri maailmassa, työnantajan pitää lunastaa työntekijän luottamus ja sen me haluamme tehdä. Tarjoamme työntekijöille paljon mahdollisuuksia kehittymiseen ja haluamme organisaationa itsekin oppia jatkuvasti.”

 

Cavén vastaa osaltaan HACA-koulutuksista, joita on järjestetty vuodesta 2018. Tämän johtamiskoulutuksen on Hartelassa käynyt jo noin sata työmaiden toimihenkilöä. Koulutus käydään viidessä kahden päivän jaksossa, joissa käsitellään johtamisen näkökulmasta mm. työturvallisuutta, yhteistoimintaa, toiminnan suunnittelua ja työmaan ajallista, laadullista sekä taloudellista johtamista.

 

HACAssa opitaan tarpeellisia perustaitoja työmaan johtamisesta, mutta yhtä tärkeää on se, että tekijät tapaavat toisiaan: opitaan tuntemaan kollegoita eri alueilta, ja porukka hitsautuu yhteen. Nuorten tekijöiden tuoreita näkemyksiä ja konkarien kokemuksia jaetaan saman pöydän ääressä.

 

”Eräs erittäin kokenut vastaava työnjohtaja ei halunnut tulla koulutukseen, koska hän ajatteli, ettei HACAsta ole hänelle mitään lisäarvoa. Pikkujouluissa sovittiin, että hän vääntää tuotantojohtajan kanssa kättä ja tulee mukaan, jos häviää”, Cavén muistelee.

 

Käsi taipui, mies tuli koulutukseen ja oli lopulta oikein innoissaan.

 

”Kuinka paljon hänellä olikaan annettavaa näille nuorille! Täällä on saanut todistaa huikeita kasvutarinoita ja kehittymistä. Nuoresta työnjohtajasta on otettu loikka vastaavaksi mestariksi ja siitä taas työpäälliköksi.”

Hartela kouluttaa henkilöstöään erilaisten sisäisten koulutusten avulla

”Sysäys jatkuvalle oppimiselle”

 

Oululaisella Toni Päkkilällä on ollut uran alusta asti vahva motivaatio kehittyä. Hän aloitti opiskeluaikana harjoittelijana, eteni samassa työpaikassa vanhemmaksi työnjohtajaksi ja edelleen vastaavaksi mestariksi.

 

Päkkilä työskenteli kymmenisen vuotta asuinkerrostalojen rakentamisen parissa, kunnes tuli vuonna 2017 vastaavaksi mestariksi Hartelaan. Sittemmin työt ovat olleet hyvin monipuolisia: Hän on ollut rakentamassa niin Liminganlahden koulua kuin Oulun yliopistollisen sairaalan sädehoitoyksikköä. Vuonna 2022 hänestä tuli työpäällikkö, ja nyt työn alla on jälleen asuinkerrostaloja.

 

Vaikka ”työ tekijäänsä opettaa”, laadukkaalla koulutuksella on suuri merkitys urapolulla. Kun irtaudutaan arkikiireestä ja kokoonnutaan yhteen kouluttajien ja kollegoiden kanssa, oppimisessa voidaan saada isojakin askelia ja ahaa-elämyksiä. Kuten nyt täällä, Hartelan ensimmäisessä työpäälliköille ja tuotantojohtajille suunnatussa TP-HACA-koulutuksessa.

 

”Äärimmäisen hyvä ja dynaaminen koulutus. Täällä on onnistuttu löytämään ne ongelmakohdat ja kehittymistarpeet, joita nimenomaan työpäälliköillä on”, Toni Päkkilä toteaa.

 

”Tämä on alkysysäys työpäälliköiden ja tuotannon johdon jatkuvalle kehittymiselle”, tietohallinto- ja kehitysjohtaja Sanna Hiukkamäki toteaa. Hän on suunnitellut TP HACA-valmennuksen yhdessä Marko Cavénin, tuotantojohtaja Janne Alakomin ja kahden kumppaniyrityksen kanssa.

 

Valmennus koostuu kolmesta kahden päivän jaksosta ja sen tavoitteena on selkiyttää työpäällikön ja tuotantojohdon roolia, yhtenäistää toimintatapoja ja tarjota työkaluja hyvään johtamiseen.

 

”Keskitymme täällä vahvasti johtamiseen. Haluamme saada ihmiset ymmärtämään, mitkä ovat omat kehityskohteet ja oman johtajuusmatkan tavoitteet,” Hiukkamäki kertoo.

 

”Valmennusohjelma on kertaluonteinen, mutta tästä syntyy yhteistyöfoorumi. Tämä porukka kokoontuu jatkossakin tarpeen mukaan erilaisten teemojen äärelle. Paitsi että tämä on laadukasta johtamisen valmennusta, niin samalla yhteistyö organisaatiomme sisällä kasvaa. Kun ihmiset tuntevat toisensa, tieto ja osaaminen liikkuvat alueiden ylitse.”

 

Vaikka ”työ tekijäänsä opettaa”, laadukkaalla koulutuksella on suuri merkitys urapolulla. Kun irtaudutaan arkikiireestä ja kokoonnutaan yhteen kouluttajien ja kollegoiden kanssa, oppimisessa voidaan saada isojakin askelia ja ahaa-elämyksiä. ”Äärimmäisen hyvä ja dynaaminen koulutus. Täällä on onnistuttu löytämään ne ongelmakohdat ja kehittymistarpeet, joita nimenomaan työpäälliköillä on”, Oulussa työskentelevä työpäällikkö Toni Päkkilä kertoo.

Kannustava ilmapiiri pitää talossa

 

Kouluttamisen päämääränä tietysti on, että työmailla homma toimii: työ on tehokasta, pysytään budjetissa ja aikataulussa. Vähintään yhtä tärkeä päämäärä on kuitenkin henkilöstön hyvinvointi. Yksi työhyvinvoinnin tekijä on se, että työnantaja tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä, kasvaa tekijänä ja edetä uralla.

 

”Kyllä tällaisten koulutusten järjestäminen osoittaa, että täällä halutaan todella panostaa henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen. Hartelassa on ylipäänsä erittäin kannustava ja hyvä työilmapiiri. On minulle tullut tarjouksia muualtakin, mutta ei ole käynyt mielessä, että olisin lähtenyt vaihtamaan”, Toni Päkkilä toteaa.

 

”Mikä voisi olla yritykselle tärkeämpi asia, kuin innostunut ihminen, joka haluaa kehittää yhteistä tekemistämme? Ei mikään, ihmisethän tämän yrityksen tekevät”, Marko Cavén päättää.

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.