Digiloikka ja uusia välineitä työhyvinvointiin

16.07.2020

Vuosi 2020 oli koronan vuoksi henkilöstölle poikkeuksellinen. Työt siirtyivät monien osalta kotiympäristöön, ja työmailla tuli sopeutua rajoitustoimiin.

 

Vuonna 2020 otimme toimistoilla hetkessä aimo harppauksen etätyökulttuuriin. Teamsista tuli nopeasti välttämätön päivittäinen työkalu, jolla hoidettiin niin päivittäiset tapaamiset kuin suuret henkilöstön infotilaisuudet.

 

Järjestimme henkilöstölle webinaareja etätyön tekemisen ja työstä palautumisen teemoista sekä loimme esimiehille valmiuksia johtaa toimintaa uudessa tilanteessa. Valmennuksissa tarjosimme oppia itsensä johtamisesta sekä tukea esimiestyöhön poikkeustilanteessa.

Kun työnteko siirtyy normaalin työympäristön ulkopuolelle, etäälle muista, myös haasteiden havaitseminen vaikeutuu. Vuonna 2020 jatkoimme etänä varhaisen välittämisen valmennuksia, jotka ovat osa työyhteisökulttuurimme rakentamista. Haluamme, että jokainen hartelalainen uskaltaa puuttua havaitsemiinsa ongelmiin, on kyse sitten omasta tai työkaverin hyvinvoinnista, työturvallisuudesta tai liiketoimintaan liittyvistä haasteista.

 

Otimme korona-aikana myös käyttöön matalan kynnyksen mielen hyvinvointipalvelu Auntien sekä tuimme henkilöstön jaksamista etäliikuntatunneilla ja taukoliikuntasovelluksella.

 

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.