@piiatuuli sisustaa pitkäjänteisesti, mutta hukkuu sisustustyynyihin

01.07.2021

Kolme suomalaista suunnittelijaa sisusti Hartela Interiorin tyyleillä. Esittelyssä Piia Mäenpää, joka teki Pehmeästä omansa ja auttaa muita tekemään saman.

 

Millainen suunnittelija olet?

”Rakastan sisustamista. Oma tyylini on kodikas, mukava, melko hillitty ja pehmeä. En mieti ollenkaan sitä, mikä on muotia myöhemmin. Kun valitsen mukaan kestäviä ja ajattomia huonekaluja ja materiaaleja, lopputulos ei ole ikinä ainakaan täysin ’out’ kahden vuoden päästä.”

 

”Suunnitellessani yritän keskittyä erityisesti kokonaisuuteen, jotta sama tunnelma ja ilme jatkuisivat huoneesta toiseen. Se tarkoittaa, etten valitse keskenään ristiriitaisia yksityiskohtia, esimerkiksi kolmea erilaista lattiaa, samaan asuntoon. Siitä tulee helposti sekava kokonaisuus. Ainakin niiden tilojen, jotka ovat näkyvissä samaan aikaan, olisi hyvä edustaa yhtä ja samaa tyyliä.”

 

Mistä saat ideoita, kun aloitat uuden asunnon sisustamisen?

”Inspiroidun sisustuslehdistä ja tietysti sosiaalisen median kanavista: Pinterestissä ja Instagramissa tulee vietettyä liikaakin aikaa sisustusaiheiden parissa. Kerään ideoita aiheittain: lastenhuone, uusi koti ja niin edelleen. Myös matkusteleminen on hyvä tapa saada uusia ajatuksia: katselen usein etukäteen, miltä huoneet ja julkiset tilat näyttävät ja valitsen sitten hotellit sisustuksen mukaan.”

 

”Suunnittelijoista tykkään Kelly Hoppenin neutraalin rauhallisesta tyylistä. Suomessa esimerkiksi Milla Alftan tekee kivan erilaista verrattuna muihin. Hänen kädenjälkensä on persoonallinen ja kodikas. Materiaalit vaihtelevat, eikä lopputulos ole koskaan pelkkää perusvalkoista.”

Kuka? Piia Mäenpää

Ammatti: Valokuvaaja, Sisustus-instagrammaaja @piiatuuli

 

Asuu itse: Miehen ja 3 lapsen kanssa. Talo Lappeenrannassa, lisäksi asunnot Helsingissä ja Hangossa.

 

Sisustuksen suosikki: ”Rakastan rohmuta sisustustyynyjä! Mies oli kiukkuinen, kun kotiteatterihuoneessa ei mahtunut istumaan. Niitä vaan jotenkin kertyy.”

Lapsuuden sisustusmuisto: Vieraili parikymppisenä poikaystävän kanssa talossa, joka oli jenkkityyliin tehty, hillittömän suuri kartano. ”Nuori tyttö oli ihan fiiliksissä: ai tällaistakin voi olla.”

 

Muuta? On pitkään vältellyt viherkasveja. ”Perheemme ajelee Suomea edestakaisin eikä kukaan ole kastelemassa niitä.”

Mitä koti merkitsee sinulle?

”Kun talomme aikanaan rakennettiin, se muistutti aluksi jonkinlaista taidehallia. Lopputulos oli todella minimalistinen. Muuttaessamme sisään aloimme tajuta, että kodissa tarvitaan tyylikkyyden lisäksi myös kodikkuutta. Hankimme pikkuhiljaa lisää harmoniaa huoneisiin: esimerkiksi isompia mattoja ja tyynyjä, jotka toivat tarvittavaa pehmeyttä.”

 

”Mutta loppujen lopuksi ihmiset ovat kodissa se tärkein juttu. Jokaisella meillä on tiettyjä omia, tärkeitä tavaroita. Niistä syntyy pieniä, hienoja yksityiskohtia, kun ne tuodaan mukana uuteen kotiin. Esimerkiksi meillä sellainen on Billnäsin kirjoituspöytä. Se on miehen isän peruja, tosin puusepän huolella kunnostama. Se tulee aina muuttamaan mukanamme.”

 

Onko sinulla tiettyjä suosikkimateriaaleja tai -kalusteita, joita käytät paljon?

”Olen koukussa Carl Hansenin Fishbone-tuoleihin. Ne tuntuvat sopivan joka sisustukseen ja näyttävät aina kauniilta – ympäristössä kuin ympäristössä. Olen pitkään unelmoinut Louis Poulsenin Artisokka-valaisimesta, mutta ainakaan toistaiseksi sellaista ei ole kotiimme ilmestynyt. Vitran muovituoleja olen nähnyt ihan liikaa, niitä on aivan kaikilla… mutta on kyllä meilläkin, kaksi kappaletta lastenhuoneessa!” (Naurua.)

 

Uusi vs. vanha talo?

”Vanhoissa taloissa vastaan voi tulla ikäviä yllätyksiä ja rajoitteita. Uuden kodin suunnittelussa paras puoli on se, että asunnossa ei ole mitään menneisyyden painolastia, vaan voi lähteä tekemään oman makunsa mukaan juuri oman itsensä näköistä. Uusien asuntojen kylpyhuoneista voin sanoa, että ne ovat suorastaan unelmieni kylppäreitä. Niissä on usein avaruutta olla ja liikkua, ilman että seinä on heti vastassa.”

 

Mitä haluaisit sanoa uuden asunnon sisustajalle?

”Valitse laadukkaita ja kestäviä materiaaleja – jos haluat puupöydän, niin osta mieluiten puupöytä, älä jäljitelmää. Kun satsaat mieluummin harvemmin, mutta parempaan, lopputuloksesta on iloa pidempään. Älä tue kertakäyttökulttuuria, jossa shoppaillaan hetken huumassa halpaa, huonolaatuista tavaraa ja heitetään se saman tien roskakoriin. On paljon parempi valita esineitä ja materiaaleja, jotka kestävät paitsi aikaa, myös kulutusta.”

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.