Keskusta, Eurajoki

Koti palveluiden keskeltä

 

Eurajoki on vauras ja hyvinvoiva kunta. Sen asukasluku on kehittynyt positiivisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan. Eurajoen vahvuuksia ovat hyvä työtilanne, alhainen veroprosentti, toimivat palvelut sekä turvallinen asuinympäristö.

 

Hartela on rakentanut Eurajoen keskustaan, kirjaston viereen uuden asuinkerrostalon, Asunto Oy Eurajoen Tähden.

 

Eurajoella pääsee vapaalle vaivatta: harrastusmahdollisuudet ovat runsaat ja kirjasto sekä keilahalli ovat aivan Tähden vieressä. Myös muut kuntakeskuksen palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Kaupat ja apteekki sijaitsevat alle puolen kilometrin päässä. Kunnanvirasto, koulukeskus ja päiväkoti ovat melkeinpä Tähden takapihalla.

 

Eurajoelta on hyvät kulkuyhteydet muualle Länsi-Suomeen. Rauma on vain 15 kilometrin päässä ja 8-tietä pitkin pääsee puolessa tunnissa Poriin tai 1,5 tunnissa Turkuun.

Kalastaja joen rannalla ilta-auringossa.

Rakentaminen Eurajoella

 

Eurajoen pääkirjaston viereen, luonto- ja jokimaisemien kupeeseen on valmistunut Hartelan rakentama uusi neljä-kerroksinen kerrostalo. Lyhyen matkan päässä on kaikki kunnan tärkeät palvelut.

 

Asunto Oy Eurajoen Tähti tarjoaa nykyaikaista ja vaivatonta asumista, jossa saa vaihtaa lumikolat ja haravat hissilliseen asuintaloon ja helppoon elämään. Asunnoissa on lasitetut parvekkeet ja pihasta on mahdollisuus ostaa erillinen autopaikkaosake. Sisäpihalla sijaitsee suojaisa ja viihtyisä leikki- ja oleskelupiha.

 

Asunto Oy Eurajoen Tähdessä on vain muutama asunto vapaana. Tutustu asuntoihin ja fiilistele uudenlaista elämää vastavalmistuneessa kodissa.  

Kolme syytä muuttaa Eurajoen keskustaan

Lyhyt matka palveluiden äärelle

Turvallinen asuinympäristö

Luonto- ja jokimaisemat lähellä

Kohde kartalla

 

Kuvat ja videot

 

Hartela Eurajoki Melojat Kuvagalleria1
Hartela Eurajoki Joki Kuvagalleria2
Hartela Eurajoki Kala Kuvagalleria3

KATSO KAIKKI KUVAT

Ota meihin yhteyttä

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystiedot niin olemme sinuun yhteydessä

Jätä yhteystiedot

Löydä kotisi

MUUTTOVALMIS
Asunto Oy Eurajoen Tähti

Satakunta

Asunto Oy Eurajoen Tähti

Valmistunut 3/2020

25 asuntoa

1-4 huonetta

27,5-80,0 m2

Vapaana 1 kotia

Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.

Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.