Hyvä sijainti. Palvelut lähellä.
Niittykallio on kehittyvä asuinalue Espoon Niittykummussa, jossa suojaisa asuinympäristö ja loistavat kulkuyhteydet kohtaavat. Komeiden avokallioiden kupeeseen täydennysrakennetaan uusia kerrostaloasuntoja 1960-luvulla syntyneen asuinalueen lämminhenkiseen ympäristöön Etelä-Espooseen.
Niittykummussa liikkuminen töihin, harrastuksiin tai koulun penkille on huoletonta, sillä alue sijaitsee aivan kattavien pääliikenneväylien välittömässä läheisyydessä. Länsiväylää pitkin matka Helsingin keskustaan sujuu jopa alle 20 minuutissa. Vieressä risteävä Kehä II vie puolestaan pohjoisen suuntaan. Niittykummun metroasemalle on noin puolen kilometrin matka, joka taittuu reippaasti esimerkiksi polkupyörällä tai kävellen.
Espoon Niittykummussa palvelut löytyvät lähialueelta, sillä koulut, päiväkodit, puistot ja leikkipaikat sijaitsevat turvallisten kulkuyhteyksien varrella, lyhyen matkan päässä. Lähimmät päivittäiset ostokset voi tehdä metroaseman yhteydessä sijaitsevassa Niittykummun kauppakeskuksessa. Suuremmat hankinnat voi tehdä kahden kilometrin päässä kauppakeskus Isossa Omenassa.
Niittykummun ympäristö tarjoaa asukkailleen kattavat liikuntamahdollisuudet, sillä läheisissä Matinkylän ja Tapiolan urheilupuistoissa on mahdollisuudet monipuolisille harrastuksille. Haukilahden suunnassa on mukavia lenkkipolkuja, jotka odottavat luontoa rakastavaa liikkujaa. Läheistä Gräsanojaa mukaillen matkaa merenrantaan, Haukilahden venesatamaan, kertyy vain hieman yli pari kilometriä.
Espoon Niittykumpuun nousee yhteensä kuusi uutta 4–8-kerroksista asuinkerrostaloa, maanalainen pysäköintilaitos sekä pihakannen päälle rakentuva autokatos, joissa on yhteensä 160 autopaikkaa. Talot tullaan rakentamaan vaiheittain niin, että koko tontti valmistuu alustavan aikataulun mukaan vuodenvaihteessa 2022–2023. Ensimmäisten talojen rakentaminen on jo alkanut.
Kaikki huoneistot saavat lasitetun terassin tai parvekkeen, joiden ulkopintojen lasiset verhoilut muodostavat sisäpihan rytmikkään julkisivun. Länsi- ja eteläsivuilla viisi taloa on yhdistetty toisiinsa suojaamaan keskelle muodostuvaa korttelipihaa liikenneväylien melulta. Lasiset porraskäytävät ja parvekelinjat rikkovat pitkää ja rapattua muurimaista rakennusmassaa, muodostaen julkisivuille vaihtelevan muodon. Tontin keskellä tulee sijaitsemaan Asunto Oy Espoon Kehrä.
Espoon Kehrä on kuusikerroksinen asuinkerrostalo, jonka asuntojen koot vaihtelevat 31,0 m2 yksiöistä kompakteihin 69,5 m2 kolmioihin. Selkeät ja käytännölliset pohjaratkaisut toimivat kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Kaikissa asunnoissa on elämiseen lisätilaa tuova lasitettu parveke. Autopaikat tulevat sijaitsemaan pihakannella sekä pihakannen alla sijaitsevassa parkkihallissa.
Asunto Oy Espoon Kehrän asunnot ovat nyt myynnissä.
Hyvä sijainti. Palvelut lähellä.
Liikuntamahdollisuudet kävelymatkan päässä.
Hyvät kulkuyhteydet. Metroasema lähellä. Kehä II ja Länsiväylä vieressä.
Uusimaa
Valmistunut 11/2022
33 asuntoa
1-3 huonetta
31,0-69,5 m2
Vapaana 1 kotia
Sivuilla esitetyt visualisointikuvat ovat luonnoskuvia kohteista, eivät kuvauksia yksityiskohdista tai väreistä.
Visualiointikuvissa voi esiintyä myös lisähintaisina muutostöinä tilattavia materiaaleja.