KIRA-digi ja Karjasillan Verstas

 
Mistä KIRA-digissä on kyse?

KIRA-digi on osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta. Sen tavoitteena on viedä kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota eteenpäin. KIRA-digi tukee myös Sujuvoitetaan säädöksiä -kärkihanketta.

KIRA-digissä tavoitellaan kulttuurin muutosta koko alalla. Hankkeella kehitetään ekosysteemiajattelua, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, rohkeita yhteistyökokeiluja ja tuodaan käyttäjäkokemus keskiöön.

Lisätietoa KIRA-digi hankkeesta ja kokeiluista sivulta www.kiradigi.fi

Kokeilu Karjasillan Verstaalla

Karjasillan Verstaan Älykäs pysäköinti -kokeilua toteutetaan yhteistyössä KIRA-digin kanssa. Kokeilu aloitettiin 1.2.2018 ja sen on tarkoitus jatkua 31.12.2018 asti. Hankkeen KIRA-digi -sivuille pääset TÄSTÄ linkistä.

Älykäs pysäköinti -kokeilun tavoitteena on tuottaa taloyhtiöille pysäköintikonsepti, joka maksimoi tilojen käyttöasteen, säästää energiaa sekä tehostaa autojen ohjaamista oikealle paikalle. Pysäköinti toteutetaan dynaamisella hallintamallilla, jolloin tilojen käyttöaste saadaan optimoitua mahdollisimman tehokkaaksi.

Pysäköinnin ohjaus toteutetaan käyttäen auton tunnistamistekniikkaa, infotauluja ja valo-ohjausta pysäköinti- tai latauspaikalle. Tavoitteena on toteuttaa malli, jossa autoilijalta ei vaadita mitään tai mahdollisimman vähän toimenpiteitä pysäköintiin liittyen. Pysäköintitili luodaan ja otetaan käyttöön kerran. Kokeilun pohjalta toteutettavassa pysäköintihallissa Karjasillan Verstaalla käyttöasteen seurantaan on suunnitteilla soveltaa oppivaa järjestelmää, jonka avulla vuorokausi/kuukausi/vuodenaika-syklit ja tilan tarve eri aikoina voidaan ennakoida.

Kokeilulta odotetaan monistettavaa ja skaalautuvaa pysäköinnin konseptia taloyhtiöille. Tilojen dynaamisella hallinnalla taloyhtiö voi pienentää asumiskuluja tarjoamalla myös maksullista vieras- ja työpaikkapysäköintiä vapailla paikoilla. Älykäs valo-ohjaus säästää energiaa ja sujuvoittaa autojen ohjaamista oikealle paikalle.

Lisätietoja hankkeesta antaa projektipäällikkö Helena Moring.

 

 
Helena Moring

projektipäällikkö
Karjasillan Verstas Business Lab
010 561 2612
helena.moring@hartela.fi

Pysäköintikokeilun tilanneseuranta

Kokeilun status - Maaliskuu

Demon sisällöstä sopiminen yhteistyökumppanien kesken (Galaxo, IGL Tech, Helvar, Hartela). Sopivan valaisintoimittajan tunnistaminen (Ledistys). Demon ja demotilan suunnittelua.

 

Kokeilun status - Huhtikuu


Karjasillan Verstaan Demotilaan rakennetaan kokeiluhallin runko (kuva 4/2018). Ensimmäisen vaiheen suunnitelmat sovittu toimijoiden kesken. Pysäköinnin ohjaukseen liittyvät infonäytöt ja valaisimet ohjauskomponentteineen on tilattu. Tavoite ensimmäiselle kokeilukierrokselle n. kolmen viikon kuluessa valaisinten asennuksesta. Ensimmäisessä vaiheessa pysäköintitiliin liittyvät toiminnot vielä simuloidaan.

Seuraavassa vaiheessa asennetaan tilatut valaisimet ja infotaulut sekä ensimmäisen vaiheen SW integrointi.

 

Kokeilun status - Toukokuu

Näytöt (Galaxo) ja valaisimet (Ledistys) asennettu (kuvat 5/2018). Valaisimiin integroitu tilassa liikkumista ennakoiva kontrollijärjestelmä sekä valaisinten ohjauslogiikka (Helvar). Järjestelmäintegraatio toteutettu (Galaxo).

Järjestelmän ensimmäinen vaihe valmis demotarkoituksiin toukokuun lopussa.

Järjestelmää esitelty Business Labin vierailijoille, mm. Business Lab ohjausryhmälle (Oulun kaupunki, Business Oulu, VTT, Hartela).