Elämyskeskus Huimala / Kauppakeskus Ristikko / Helsinki

Kauppakeskus Ristikon halli on uniikki

Hartwallin vanhan pullovaraston ainutlaatuinen tila antoi loistavat mahdollisuudet.

Kimmo Stude, reippailuhalli Huimalan perustaja, sai idean Huimalaan Saksasta. Vaimon kaivatessa omaa aikaa, Stude vei lapset paikkaan, jossa heidät sai helposti iloiseksi ja ruokittua. “Kiersimme puuhahalleja aika paljon ja Suomeen päästyämme kipinä kasvoi avoliekeiksi” Stude kertoo.

Kauppakeskus Ristikon halli on uniikki

Keskeinen sijainti ja ympärillä aukeava asutus houkuttelevat toimijoita Kauppakeskus Ristikkoon, mutta vasta kun Stude näki Ristikon hallin, hän innostui. Vanhan Hartwallin pullovaraston ainutlaatuinen tila antoi loistavat mahdollisuudet suunnitella Studen mielessä siintäneen kokonaisuuden. Kukaan ei kiinnostu tyhjästä ilmasta, joten ensimmäiseksi oli luotava sisältöä korkeaan tilaan. Yläilmoissa myös kapasiteetti pienenee: jos lattiatasossa leikkii 500 lasta, niin katonrajaan mahtuu 50. “Moni tulee ihan katsomaan kuka hullu tuolla katossa roikkuu, sillä on sellaista katsomisarvoa myöskin” Stude kertoo korkeuden viehätyksestä. Sisällöksi valikoitui myös liitorata, joka on laatuaan toinen maailmassa. Huimalan ajatuksena on tarjota ainutlaatuinen kokonaisuus aktiviteetteja saman katon alla ja ympäri vuoden: köysiseikkailua, liukumäkiä, trampoliineja, kiipeilyseiniä ja teemagolfrata.

Kaksi vuotta Hartelan kanssa naimisissa

Suunnitteluun ja rakentamiseen kului kaksi vuotta. “Hartelalla oli todella hyvä ryhmä ja prosessi oli johdonmukainen. Tehtiin päätös, että tämä halutaan tehdä yhdessä. Kaikki oli todella sujuvaa ja ammattimaista. Rakennusvaiheessa tuli jonkin verran täsmennyksiä, mutta ne kuuluivat asiaan” Stude summaa yhteistä taivalta.

Kiitosta Stude antaa myös siitä kuinka hyvin kaikki on toiminut: Koko ajan on ollut tasalämpöistä eikä kukaan ole valittanut tunkkaista ilmaa. “Rakennusalalla kyllä kohtaa kaikenlaista. Hartelasta olen saanut tosi luotettavan kuvan, luottamus on kaikkien tärkeintä. Kyllä minulle on jäänyt sellainen käsitys, että Hartela on halunnut rakentaa meidän liiketoiminnalle toimivat tilat” Stude kehuu ja meitä punastuttaa.

Hallitukselle kannattaa kuvailla suihkulähteet

Studelle tulo Ristikkoon oli enemmän tunnepäätös. “Käytyäni täällä kirjoitin yöllä hallitukselle raportin, jossa kuvailin kaikki suihkulähteet ja muut mahdolliset” Stude muistelee. Yhteisissä keskusteluissa paino oli toki järkikeskustelulla, mutta Huimalassa prosessi menee siten, että ensin mietitään mikä kaikki on mahdollista ja mitä kaikkea voisi tehdä ja sitten käännytään siihen mitä realiteetteja on otettava huomioon. “Ei ajatella ensimmäisenä, että ei ole rahaa eikä aikaa eikä mitään muutakaan“ Stude nauraa. Huimalaa katsellessa tuon filosofian jotenkin huomaa, paikkahan on uskomaton.

Kaikki menee siten miten suunniteltiin

“Myynti ja asiakasmäärät ovat olleet hyvin tarkkaan sitä mitä suunniteltiin” Stude paljastaa tyytyväisenä. On varmasti aika hienoa suunnitella jotakin ja huomata, että homma menee juuri niin! Huimala on rohkaiseva esimerkki.

Sitten liukumäkimies soittaa, joten Kimmo Studen pitää vastata puhelimeen.