Asunto Oy Helsingin Sompasaaren Pooki

Priki Johannan kuja 3 00540 HELSINKI

 

Parasta uutta Helsinkiä

Sompasaari on unelmapaikka asua, jos haluat ympärillesi sekä kaikki kaupungin palvelut että merellistä luontoa. Sompasaaresta on esimerkiksi 3,8 kilometriä Elielinaukiolle ja kivenheitto Kalasataman metroasemalle. Toisaalta Mustikkamaan ulkoilupolut ovat aivan vieressä, ja Mustikkamaan halki pääset hujauksessa Korkeasaareen. Lähellä on myös Vanhankaupungin selän virkistysalue ja lintuparatiisi.

Suvilahden alueella aivan vieressä järjestetään kulttuuritapahtumia ja musiikkifestivaaleja. Teurastamon alueelle on syntynyt kaupunki- ja ruokakulttuuria kuhiseva tapahtumakeskittymä.

Vuonna 2018 valmistuva kauppakeskus Redi tarjoaa monipuoliset palvelut aivan Sompasaaren naapurissa. Koko Kalasataman alue kehittyy vauhdilla, ja siitä on tulossa yksi helsinkiläisen kaupunkikulttuurin edelläkävijöitä persoonallisine ravintoloineen, kahviloineen ja kivijalkaliikkeineen. Alueen ympäristötaide on tarkoitettu kaikille - puistoissa ja aukioilla on runsaasti paikkoja taiteelle ja tapahtumille.

Myös julkisia palveluja kehitetään alueen kasvun tahtiin. Kalasataman päiväkoti toimii jo, ja lisää tarhoja on suunnitteilla kaupunkilaisten muuttaessa alueelle. Mitä kouluihin tulee, alakoulun 1. ja 2. luokat toimivat Kalasataman alueella jo nyt. Myöhemmin opetus laajenee myös luokille 3.–9. Alueelle on suunnitteilla myös terveys- ja hyvinvointikeskus, joka aloittaa toimintansa vuonna 2018.

Alueen kehittymisestä löydät lisää tietoa Helsingin kaupungin sivuilta täältä.

Kurkkaa myös nämä:

Facebook/kalasatama
fisuverkko.fi
Facebook/fisuverkko
Instagram
Twitter